Tällä sivustolla tarkastellaan eri toimialoja ja niiden toimintoja ekologisesta näkökulmasta ja tutustutaan yrityksiin, jotka mahdollistavat tämän.

0864 19 UPM

Raha kasvaa suomalaisessa metsässä

Metsä on suomalaisille tärkeä virkistäytymispaikka ja tänä päivänä yhä suositumpi vakaa ja varma sijoituskohde. Parhaimmillaan sijoittaminen yhdistyy metsäomistuksessa vapaa-ajan viettoon kuten mökkeilyyn, kalastukseen ja metsästykseen.

Metsäsijoitusten suosio kasvaa varsinkin taloudellisesti epävakaina aikoina. UPM Bonvesta metsätilojen myyntipäällikkö Riitta Väisänen näkee metsäsijoittamisen vahvuutena juuri sijoittamisen vakauden.

– Suurin ero osake- sekä asuntosijoittamiseen verrattuna on siinä, että metsä on sijoituslaji, joka tuottaa maailmantalouden heilahteluista huolimatta. Biologinen kasvu alkaa heti, kun kasvukausi keväällä käynnistyy ja kasvua tapahtuu joka kesä, menee taloudessa miten tahansa, hän toteaa.

Metsiin sijoittaminen on myös turvallista, sillä ostaja tietää jo ostovaiheessa metsätilan taloudellisista rajoitteista. Uhkat liittyvät lähinnä myrskytuhoihin, joita vastaan voi suojautua ottamalla metsävakuutuksen.

Pitkän aikavälin varma tuotto

Metsäsijoittaminen on pitkäjänteistä toimintaa, jossa tuottosykli on 10 – 20 vuotta. Hyvällä hoidolla metsän nettotuotto voi olla vuosittain keskimäärin 4 – 5 prosenttia.

– Metsään sijoittaminen sopii henkilöille tai instituutioille, jotka hakevat sijoitukselleen pitkäaikaista ja tasaista tuottoa. Monet metsäsijoittajat käyvät metsätilallaan marjassa tai sienessä, metsästävät ja jopa rakentavat sinne mökin. Monelle meistä metsä merkitsee paikkaa, jossa voi itse omin käsin tehdä asioita, Väisänen hymyilee.

Toisin kuin yleensä luullaan, metsäsijoittaminen ei vaadi tietoa metsänhoidosta.

– Toki jos aikaa ja intoa on, metsässä voi tehdä paljon itse ja saada näin lisää tuottoa. Mutta on myös ammattilaisia, jotka avaavat asioita ja tutustuttavat sijoituskohteeseen. Meiltä UPM Metsästä saa kaikki palvelut, mitä metsänomistamiseen ja sijoituksen hoitoon tarvitaan. Harva asunto- ja osakesijoittajakaan on näiden alojen ammattilainen, hän muistuttaa.

– Kannattaa hankkia hyvä kumppani jonka kanssa pelisäännöt ovat selvillä ja asiat toimivat. Silloin metsästä saa eniten iloa ja hyötyä irti.

Omat tavoitteet metsäsijoittamisen lähtökohtana

Riitta Väisänen neuvoo metsäsijoittamisesta kiinnostunutta miettimään, mitä hän sijoitukseltaan haluaa.

– Pienellä pääomalla saa pienen tilan tai sellaisen, jossa pieniä puita ja pinta-alaa paljon. Eläkevakuutuksen haluava voi ostaa nuorta metsää, joka tuottaa 20 – 30 vuoden päästä runsaammin. Tasaista tuottoa haluavan sijoittajan kannattaa ostaa monimuotoista ja -ikäistä metsää, joka tuottaa tasaisemmin.

Metsätilojen hintavaihtelut ovat isoja, koska hintaan vaikuttavat mm. puuston määrä, ikä ja koko.

– Tuottoisimmissa metsissä on hyvä tuotantokoneisto, ne ovat täystiheitä, oikeat puulajit ovat oikealla paikalla, taimikot hyvin perustettu ja metsä kunnolla hoidettu. Tilalla on tasaisesti kaikenikäistä metsää, tieverkko on kunnossa ja turvemailla ojitus tehty kunnolla, Väisänen luettelee hyvän metsäsijoituskohteen ominaisuuksia.

Hyviä metsäsijoituskohteita löytyy Pohjois-Karjalasta ja Pohjois-Savosta, Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta.

– Näillä alueilla metsätalouden perinne on vakaa ja puuta voidaan korjata kunnon talvien ja maan jäätymisen ansiosta myös turvemailta. Alueet ovat perinteisesti eläneet metsästä, joten myös metsänhoito on hyvin hanskassa. Teksti: Eila Aalto